Tietoa meistä

Anvol on perheyritys, joka on perustettu 11.8.1995 Tallinnassa, Virossa. Kun 90-luvun alussa näimme Viron lelumarkkinoiden niukkuuden, saimme idean rikastuttaa ja piristää kaikkien virolaislasten lapsuutta. Nykyään Anvol on kansainvälisten ammattilaisten muodostama tiimi, jolla on johtava asema lelujen ja pelien tukkumyynnissä ja vähittäiskaupassa.

Yritys toimii Itämeren alueella (Virossa, Suomessa, Latviassa, Liettuassa ja Ruotsissa) sekä Georgiassa ja Uzbekistanissa. Yrityksen pääkonttori ja logistiikkakeskus sijaitsevat Tallinnan lähellä, mikä mahdollistaa joustavan ja vaivattoman tavaravirran hallinnan. Anvolin palveluksessa on yli 500 työntekijää, ja sen konsolidoitu liikevaihto on 50 miljoonaa euroa vuodessa ja liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu 15 %.

Jakelijana kiinnitämme erityistä huomiota palvelumme laatuun, minkä lisäksi keskeisiä vahvuuksiamme on pitkäaikainen yhteistyö toimittajiemme ja asiakkaidemme kanssa. Markkinointitiimimme tekee parhaansa keksiäkseen tuoreita ja luovia ideoita brändien markkinoimiseksi. Myyjämme keskustelevat jatkuvasti asiakkaidemme kanssa, jotta löydämme parhaat tavat yhteistyömme kehittämiseen.

Jakelutoiminnan lisäksi Anvol harjoittaa myös vähittäiskauppaa. Vähittäismyymälämme toimivat XS Lelut -brändin alla, ja trendikkäitä myymälöitämme on yhteensä jo yli 50, ja ne sijaitsevat keskeisillä paikoilla kahdeksassa maassa.
Markkinoiden palveleminen yli 25 vuoden ajan on tuonut meille paljon asiantuntemusta. Silti pyrimme jatkuvasti kehittämään itseämme pitäen mielessä, että meillä on etuoikeus työskennellä maailman parhaille asiakkaille – lapsille!

Stanislav Nemko
Toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen

SIJAINTIMME

SIJAINTIMME