Tietoa meistä

Anvolin juuret ulottuvat aina varhaiselle 90-luvulle, kun Tallinnan liepeillä sijaitsevassa autotallissa alkoi tapahtua. Markkinatalous oli vasta nousussa, ja tallista käsin kohdattiin niin lelumaailman haasteet kuin mahdollisuudetkin silmästä silmään. Sitkeys palkittiin joka kohtaamisella – Anvolin lelumaailma on nyt rakentunut ja kasvanut jo 30 vuoden ajan ja alun henki ja palo ovat jääneet voimaan, vaikka autotallista onkin jo kasvettu ulos. Nykyään Anvol on ammattilaisvetoinen ja johtava kansainvälinen yhtiö, joka vastaa laajasti lelujen, pelien ja trendikkäiden uutuuksien jakelusta ja vähittäiskaupasta.

Anvol toimii Itämeren alueella (Viro, Suomi, Latvia, Liettua ja Ruotsi) ja sillä on vahvoja kumppaneita Kaukasiassa ja Keski-Aasiassa. Yrityksen pääkonttori ja tärkein logistiikkakeskus sijaitsevat lähellä Tallinnaa, mikä mahdollistaa joustavan ja vaivattoman tavaravirtojen hallinnan. Anvolilla on yli viisisataa työntekijää ja sen vuotuinen konsolidoitu liikevaihto on 70 miljoonaa euroa, ja se kasvaa tasaisesti vuodesta toiseen.

Alansa johtavana jakeluyrityksenä Anvol panostaa toimittajiensa eduksi paljon työmme laatuun. Monet toimittajistamme ovat olleet kanssamme jo vuosikymmeniä, mikä osoittaa, että vastuullisesti johdettu yhteistyö kestää aikaa. Markkinointitiimimme tuottaa tuoreita ja luovia ideoita tuotemerkkiemme mainostamiseksi niin perinteisillä kuin digitaalisilla alustoilla. Anvolin myyjät ovat jatkuvasti yhteydessä asiakkaisiimme löytääkseen parhaat keinot vastata heidän tarpeisiinsa ja viedä yhteistyötämme pidemmälle.

Jakeluliiketoimintamme menestyksen innoittamana otimme vuonna 2004 vastaan uuden haasteen ja aloitimme vähittäiskaupan. XS Lelut -nimellä kulkevia myymälöitämme on nyt yli viisikymmentä seitsemässä maassa. Niissä on tarjolla huippulaatuisia leluja ja trendikkäitä tuotteita vaativimpienkin ostajien tarpeisiin.

Anvol operoi XS Lelut -myymälöitä Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Muille alueille olemme kehittäneet kattavan franchising-alustan, joka on avoin uusille kumppaneille. XS Lelut on saatavilla asiakkailleen myös verkossa, mikä täydentää 360⁰-markkinointilähestymistapaamme työhömme. Vuodesta 2024 lähtien valituissa XS Lelut -myymälöissä on ollut mukana Build-A-Bear-työpajoja – merkki luottamuksesta vähittäiskauppakonseptimme laatuun, josta olemme erittäin ylpeitä.

Olemme olleet tällä matkalla jo yli 30 vuotta, mutta silti meistä tuntuu, että olemme vasta alussa. Kaiken näiden vuosien aikana keräämämme tiedon, asiantuntemuksen, fantastisen tiimin ja huippukumppaneiden ansiosta olemme luottavaisia tulevaisuuden suhteen ja hyvin valmistautuneita uusiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, joita matka yhä edetessään tuo tulleessaan!

Stanislav Nemko
CEO ja hallituksen jäsen

SIJAINTIMME

SIJAINTIMME

 slider-image  slider-image  slider-image  slider-image  slider-image  slider-image

Jakelu

Yhtiöllemme on alusta alkaen ollut tärkeää tarjota laadukkaita leluja ja lasten tuotteita maailman tunnetuimmilta toimittajilta. Meillä on vankka portfolio, joka kattaa yli 400 jakelutuotemerkkiä, ja on saatavilla asiakkaillemme aina pohjoismaista Baltiaan, Kaukasiaan ja Keski-Aasiaan.

Jokaisella jakelumarkkina-alueella meillä on vahva paikallinen organisaatio, joka tarjoaa räätälöityjä ratkaisuja kullekin maalle. Toimitamme tavaroita yli 2500 ovelle pienistä kioskeista aina suurimpiin hypermarketketjuihin. Jakelijana pyrimme parhaamme mukaan tuomaan esille ja vahvistamaan edustamiamme tuotemerkkejä. Keskitymme pitkäaikaisten suhteiden rakentamiseen toimittajiemme kanssa, ja useimmat ydinbrändimme ovat tehneet yhteistyötä kanssamme jo vuosikymmeniä!

OTA YHTEYTTÄ

Brändit

slide slide slide slide slide

XS Lelut

Ensimmäinen XS Lelut -myymälä avasi ovensa Tallinnassa vuonna 2004. Nykyään asiakkaita palvelee yli 50 laadukasta lelukauppaa niin pohjoismaissa, Baltian maissa, Kaukasiassa kuin Keski-Aasiassa. Verkkokauppa astui kuvioihin vuonna 2011. Myymälöissämme lämminhenkinen ja moderni sisäisesti kehittämämme ilme sekä huippulaadukkaat, mielekkäästi esille asetetut tuotteet luovat ainutlaatuista tunnelmaa. Erityishuomiota herättävät kuumat lisenssituotteet, TV- ja verkkosisältöihin perustuvat hahmot ja meille eksklusiiviset XS Lelut -tuotemallistot.

Kattava, kokonaisvaltainen XS Lelut -franchising-alusta on nyt saatavilla uusille kumppaneillemme.

XS Lelut on Build-A-Bearin ylpeä kumppani! Build-A-Bear-työpajat on nyt avattu valikoiduissa XS Lelut -myymälöissä Virossa, Latviassa, Liettuassa, Suomessa ja Ruotsissa. Joka työpaja mahdollistaa asiakkaille ikioman pörröisen ystävän luomisen aina hahmon valinnasta täyttöön, sydänseremoniaan ja asusteilla leikittelemiseen. Nämä uudet avaukset merkistevät hauskuuden ja vuorovaikutteisuuden lisääntymistä XS Lelut -myymälöissä ja takaavat kaikenikäisille asiakkaille ikimuistoisia ja koskettavia hetkiä!

illustrating-image-for-text

KATALOGIMME

slide slide slide slide

bo.

bo.-brändi syntyi vuonna 2021 Anvolin tuotekehitystiimin suuren projektin tuloksena.

Jatkuvasti kehittyvään bo.-valikoimaan kuuluu eri tuoteryhmiä. Kaikki bo.-tuotteet on suunniteltu niin, että niissä opettavainen hetki sulautuu hauskaan toimintaan.

Meidän bo.-brändätyt tuotteemme edistävät lasten kognitiivista ja älyllistä kehitystä. Niiden pienimmätkin yksityiskohdat on mietitty tarkkaan: selkeät kuvat, kirkkaat värit, runsaat värimaailmat ja hauska visuaalinen ilme.

Alueesta riippuen bo.-tuotteista on saatavilla eri kieliversioita viroksi, latviaksi, liettuaksi, venäjäksi, suomeksi, uzbekiksi ja georgiaksi.

Tervetuloa bo.!

Vieraile bo.-verkkosivuilla täällä!

illustrating-image-for-text
slide slide slide slide slide slide

Yhteystiedot

Viro

OÜ Anvol

Kaldase tee 4

Maardu 74117

Viro

Tel. +372 6388 100

[email protected]

Latvia

SIA Anvol

Noliktavu iela 7
Dreiliņi, Stopiņu nov.

Riga LV-2130

Latvia

Tel. +371 6731 2685

[email protected]

Liettua

UAB Anvol

Savanorių pr. 178A

Vilnius 03154

Liettua

Tel. +370 5265 3687

[email protected]

Ruotsi

Anvol Nordic AB

Wallingatan 34

111 24 Stockholm

Ruotsi

[email protected]

Suomi

Anvol oy

Mannerheimintie 20

00100 Helsinki

Suomi

[email protected]

Georgia

Anvol Caucasus LTD

Saburtalo district, losebidze str. 49, Tbilisi

Georgia 0160

Tel. + 995 322 430 460

[email protected]

Uudet tavarantoimittajat voivat kirjoittaa meille osoitteeseen [email protected]

Jos haluat työskennellä tiimissämme, ota yhteyttä osoitteeseen [email protected]

Uutiset

OY Anvol, Mannerheimintie 20, Helsinki, 00100, Suomi